pirtsakkaa

Vau. Kello on vasta vähän yli kymmenen aamulla, mutta olen ollut hereillä jo neljä tuntia. Ja käynyt jo jumpassa ja sieltäkin palannut kotiin. Vaikuttavaa.

Taidan olla löytämässä sitä kuuluisaa liikunnan iloa. Johtuuko lievästi traumatisoineista lukion liikunnantunneista vai mistä, mutta tähän asti liikunta on ollut lähinnä pakkopullaa. Suorittamista. Miehen kanssa lenkkeily on ollut kivaa, mutta johtuen huimasta tasoerosta jaksamisessa hän on saanut usein melkein kantaa minut kotiin. Tällä viikolla olen käynyt jumpassa kaksi kertaa. Olen löytänyt uuden asenteen. Liikunta on kivaa. Teen sitä vain itseäni varten, koska olen huomannut, että jaksan arkipäivässä huomattavasti paremmin, kun harrastan säännöllisesti liikuntaa. Inhoan kuntoilulehtien pirtsakoita (mikä sana!) ohjeita ja lupauksia "kehon hyvinvoinnista", mutta olen huomannut, että kun ruumis voi hyvin, mielikin voi. Ja pakaralihastreeni todella auttaa luennoilla istumisessa! Tämä viikko on ollut niin kiireinen, että nuo kaksi jumppatuntia ovat olleet ruhtinaallista aikaa, jossa voin hikoilla mutta samalla rentoutua ja olla ajattelematta mitään velvollisuuksia. Eikä ole tarvinnut katsella, kuinka paljon naapurilla venyy tai kuinka täydellisesti muut naiset koipiaan nostelevat. Se ei vain kertakaikkiaan ole kiinnostavaa.