pimahdus
Tänään se tapahtui. En jaksaisi olla enää YHTÄÄN joutilaana kotona. Kotirouvailu on ollut mukavaa viimeiset kuukaudet, mutta tänään tuli mitta täyteen. Melkein itkin, kun mies lähti töihin ja tiesin, ettei mulla ole mitään tekemistä koko päivänä. Aamupäivän surffailin netissä, kunnes pää alkoi savuta. Petasin sängyn ja vaihdoin keittiön roskikseen pussin. Etsin kadoksissa olleen lääkärilähetteen. Äsken kävin kaupassa. Siinä kaikki, mitä olen saanut tänään aikaan. Odotan malttamattomana sitä, että ensi viikolla tähän aikaan istun informatiikan peruskurssin luennolla. En olisi ikinä uskonut niin käyvän.
Jos etsii tästä hyviä puolia, voin tänään käyttää energiani asioihin, joita ei tulisi kiireessä tehtyä. Voin imuroida ja pestä lattiat. Tehopuhdistaa tiskipöydän ja keittiön työtasot. Laatia tulevan syksyn lukujärjestystä ja katsoa Atalpan sivuilta, milloin siellä järjestetään jumppaa. Pestä kaksi käsinpesua vaativaa hametta, jotka ovat odottaneet kylpyhuoneessa kuukausia. Tietääkö muuten kukaan, onko kuivapesua vaativille vaatteille mitään kotikonstia, vai pitääkö ne viedä pesulaan?
Ääh. Syyslukukausi, tule jo.

1 kommenttia:
Heeh. Mukavaa kuulla että joku muukin on kypsynyt kotirouvailuun. Mua ei kotona olemissa ahdista mikään muu kuin se, että ajattelen, että koko ajan pitäisi olla tehokas ja saada jotain aikaan. Joten, relax babe, saa sitä joskus vaan ollakin, luvan kanssa. Mutta kieltämättä sun pimahduksesi kuulostaa vakavalta. Mun kotonaolo loppuu jo huomenna...
Kuivapesuun ei taida olla kotikonstia. (beats me!)
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu