humua

Kesäaamut ovat ongelmallisia. Varsinkin aurinkoiset ja ihanan tuoksuiset sellaiset. Aikaisessa aamussa (aikainen päättyy noin kello kahdeksalta) on täysin oma viehätyksensä, kauneutensa ja tunnelmansa. Mutta toisaalta nukkuminen on kamalan kivaa. Ja molempia ei voi saada, kesäaamusta nauttimista ja pitkään nukkumista. Jouduin tänä aamuna heräämään aikaisin ja viemään miehen autolla keskustaan. Takaisin kotiin ajellessani kävin taistelua siitä, lähdenkö ulos kävelylle nauttimaan huikaisevan kauniista kesäaamusta ja tuoksuvasta ilmasta vai menenkö vielä takaisin nukkumaan. Sänky vei erän. :)
Luin lehdestä, että Britannian viranomaiset olivat paljastaneet terroristiaikeen räjäyttää matkustajakoneita Atlantin yllä matkalla Britanniasta Yhdysvaltoihin. Kylmät väreet menee pitkin selkäpiitä, koska juuri pari kuukautta sitten lensimme tuon reitin. Onneksi tällä kertaa pahin jäi kuitenkin tapahtumatta ja joukkotuholta vältyttiin. Tietysti terroristit saivat sen mitä halusivat, eli koko länsimainen lentoliikenne oli eilen täydessä sekasorrossa.
Sitten jälleen mukavampiin aiheisiin. Meillä on tänään 1-vuotis kihlapäivä (ja samalla 5 kk hääpäivä). Nopeasti on aika kulunut. Vielä ei myöntävä vastaus kaduta. :)

2 kommenttia:
Onnea!
voi että! siitä on jo vuosi kun menitte kihloihin..
nyt on jo MELKEIN se aika kun ei enää muista millasta elämä oli ennenkö sulla oli timo. ootte kyllä niin ihania ja tuntuu ku oisitte ollu yhdessä aina!
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu