en francais

Olen haksahtanut nettiradioihin. Erityisesti ranskankielisiin. Tuntuu jotenkin keskimääräistä enemmän metropoliitilta kun olohuoneeseen kuuluu suoraa radiolähetystä muualta maailmasta. Vanha rakkauteni Ranskaan herää, kun kuulen tuota maailman ehkä kauneinta kieltä. Olen monta vuotta rakastanut Ranskaa tai ainakin omaa kuvitelmaani siitä, vaikken ole koskaan siellä käynyt. Opiskelin ranskaa yläasteella ja lukiossa yhteensä viisi vuotta ja muistaakseni kirjoitin siitä ihan hyvän arvosanan. En silti osaa puhua ranskaa juuri yhtään, enkä ymmärrä kuulemastani kuin irrallisia sanoja ja fraaseja sieltä täältä. Kieli kuitenkin soljuu kauniisti ja sen puhuminen kuulostaa rennolta ja helpolta. Olisi ihanaa päästä joskus Pariisiin.

Les Feuilles Mortes (Kuolleet Lehdet) on laulu, josta erityisesti pidin ranskanopiskeluaikoina. Sanat ovat surulliset, mutta kauniit.

Mais la vie sépare ceux qui s'aiment,
Tout doucement, sans faire de bruit
Et la mer efface sur le sable
Les pas des amants désunis.

Mutta elämä erottaa rakastavaiset,
Pehmeästi, ääntä päästämättä
Ja meri pyyhkii hiekalta
Eronneiden rakastavaisten askeleet.

(Jacques Prévert: "Les Feuilles Mortes", käännös oma ja varsin vapaa)