lääh... puuh..

Kukaan ei tietenkään halua lukea, että olen kiireinen, kun kiireestä valitetaan muutenkin liikaa, mutta niin se nyt vain on. Kuten rakas S kirjoitti, jo kaksi viikkoa, eikä pihahdustakaan tällä sivulla. Syy on hyvin yksinkertainen: ajanpuute.

Raamattukoulu ja yliopisto ovat osoittautuneet ennakko-oletusten mukaisesti aikamoiseksi yhdistelmäksi. Aikaiset aamuheräämiset yhdistettynä pitkiin iltapäiviin akateemisuuden parissa ovat poistaneet vapaa-ajan ongelmat. Aamuisin sielu kylläkin saa leipää ja virkistystä. Toistaiseksi ajattelen, että kyseessä ovat vain käynnistysvaikeudet viikkokausien kesäloman jälkeen. Ja sitäpaitsi aikaisemminkin tällä sivulla mainostamani kirkasvalolamppu on verraton harmaiden aamujen, no, valaisin, kun haahuilemme T:n kanssa kotona aamupöhnässä toisiimme törmäillen kuin haamut. (Ei, en tiedä törmäilevätkö haamut.) Selkeä päivärytmi kylläkin pitää pään paremmassa järjestyksessä.

Kiireestä huolimatta olen ehtinyt viime viikkoina pohtia kaikenlaista. Toivottavasti joskus saan ajatuksia luettavaan muotoon, niin voin niitä täälläkin jakaa. Älkää siis luopuko toivosta, rakkaat lukijani, korvieni välissä on kuin onkin elämää, vaikka silmät väsymyksestä pikkuisen harittaisivatkin.

Ja kohta pääsen Väylän harkkoihin päästelemään höyryjä, jee!

Kommentoikaa edelleen, rakkaat ystävät, se merkitsee paljon.