viimeisiä viedään

vaan mihin? Siinäpä kysymys. Veeran pyynnöstä kirjoitan jotakin. Veera on jo kaksi kertaa ollut mun seuranani vesijuoksemassa ja erityisesti sen jälkeen aamupalastamassa, ja meillä on ollut todella kivaa! Sain kandhintutkielman valmiiksi (JIPPII) ja palautin sen viime perjantaina (tuplaJIPPII). Tämän viikon olen ollut lomalla (triplaJIPPII). Ensi viikolla kaikki muuttuu (PLÄÄH). Aloitan nimittäin peräti kaksi koulua. Tai toiseen menen olemaan neljättä vuotta, toiseen ihan ensimmäistä. Ja se tarkoittaa sitä, että velvollisuudet kutsuvat aamukahdeksalta joka ikinen (arki)päivä. Viimeksi elämässäni on ollut vastaava tilanne neljä vuotta sitten, kun menin kouluavustamaan joka päivä kahdeksaksi. Herääminen oli hirveää joka aamu, mutta kumma kyllä mieli oli parempi ja päivät tuntuivat valoisammilta kun oli selkeät rutiinit. Siksi odotan tulevaa syksyä kauhunsekaisella innolla. Heräämisen lisäksi varsinkin se uutena alkava koulu jännittää aika lailla.
Tällä viikolla on ollut ihanaa. Olen tavannut ystäviä ja saanut tehdä juuri sitä, mikä kulloinkin on huvittanut. Olen harrastanut keski-ikäisten liikuntalajeja eli vesijuoksua ja sauvakävelyä (ja nauttinut siitä suunnattomasti). Olen lukenut kirjaa vain lukemisen ilosta, en opiskelun velvoittamana. Olen käynyt mieskultani kanssa lounaalla kaupungilla kaksi kertaa. Olen katsonut kotona dvd:llisen Frendejä yksin. Olen ostanut maailman parhaan valkoisen villatakin.
On siis varsin hyvä olo. Paitsi että tänään menin aamupalapöydästä suoraan lounaspöytään ja nyt sattuu mahaan..

8 kommenttia:
Heh, kiva kun pyynnöstä kirjoitit, mutta sori vaan, mikään ei kyllä ollut oikein uutta, kun ollaan nähty ja puhuttu. :)
Siinä koulussa jonka nyt aloitat uutena, oli mun mielestä aikoinaan parasta juuri aamuhetket, niistä sai sikana voimaa päivään (ja elämään muutenkin)!
Kaunis kuva!
Ehkä toi FRENDIT oli uutta, kuitenkin! Hih. Miten meni anopin verhojen kans?
S soitti justiin, Nadja&Olga ei nyt sit tuukaan meille yöks ollenkaan. La esim WU:n jälkeen vois ehkä kahvitella niiden kanssa, jos jaksavat, vai mitä?
Mä olen UTELIAS: minkä koulun sä alotat???
Juu, me ollaan Wupissa että kyllä kaikki toiminta sen jälkeen sopii. :)
Eli Hannalle (ja muillekin) tiedoksi, että näillä näkymin ensi maanantaina tapahtuu se, mitä kukaan ei olisi vielä vuosi sitten uskonut, kaikkein vähiten minä itse. Raamattukoulun ja yo-opintojen yhdistäminen. Saa nähdä mitä musta on jouluna jäljellä.. Saati toukokuussa :)
No miten meni eka koulupäivä? :)
Heiiii!!
Kirjoittaa nyt jo lisää! Melkein kaksi viikkoa eikä mitään uutta...
;)
No, saamasi pitää! Just alan kirjoittaa, ainakin pari lausetta. :)
*hug*
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu