maanantaina, maaliskuuta 09, 2009

vielä yhes koos



Ihanat ystäväni järjestivät minulle viikko takaperin baby showerin, ihan mahtavaa! Ohjelmassa oli mm. kasvohoito kurkkuviipaleineen kaikkineen. En ihan heti unohda noita juhlia, sen verran mukavat kemut oli.

Edellisestä kirjoituksestani näkyy vierähtäneen aikaa. Nyt palaan taas blogosfääriin yleisön pyynnöstä. Lapsen laskettu aika on tämän viikon lauantaina, eikä vielä ole ilmennyt merkkejä siitä, että hän ennen sitä ainakaan saapuisi. Bloginkirjoittaminen on siis tässä odottamisen vaiheessa mitä parhainta ajankulua. Olen odottanut jo yhdeksän kuukautta, joten viimeisen viikon luulisi kuluvan siihen nähden nopeasti. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi viimeisillään raskaana olevat valittavat viimeisten päivien vitsauksesta. Nyt kun koen kaiken omissa nahoissani, tieto siitä, että tässä voi mennä pahimmassa tapauksessa kolmekin viikkoa vielä, saa hyppimään seinille. Juu, kukaan ei sinne mahaan ole vielä koskaan jäänyt, tiedetään. Mutta entäs, jos tämä meidän perillinen on siinä sarjassa ensimmäinen?

Olen mainostanut tässä blogissa ennenkin teosta Hyvää enklantia. Äitiyslomalaisella on ollut runsaasti aikaa kierrellä esimerkiksi tavaratalojen alennusmyynneissä, ja eräästä alekorista kyseinen teos näppeihini tarttui. Kysessä on siis kokoelma ilmoitus- ynnä muita tekstejä, joihin kirjan kirjoittaja on vuosien varrella törmännyt. Yhdistävänä tekijänä on hullunkurinen enklanti. Olen hihitellyt kirjan parhaille paloille, tässä niitä lukijoidenkin nautittavaksi:

***

No children allowed.
(Kielto synnytysosastolla)

If you feel we have failed you in any way we shall be only too pleased to do it again at no extra charge.
(Kuivapesula)

Customers who find our waitresses rude ought to see the manager.
(Ravintola)

***
Että näin.

Meillä vietetään tämän viikon keskiviikkona kolmevuotishääpäivää. Olemme asettaneet pikku kirpullemme ukaasin, että ennen tai jälkeen sen sopii saapua, mutta isi ja äiti viettäisivät mieluusti tulevaisuudessa omaa hääpäiväänsä ja perillisen syntymäpäivää eri päivinä. Saa nähdä onko mennyt oppi perille...

3 kommenttia:

Blogger Emilka Everywhere kirjoitti...

Haha, teillä alkaa kihelmöivän jännittävät 24 h pikapuoliin. Siis siinä mielessä että syntyykö vai eikö synny teidän hääpäivänä!
Kiva kun täällä tapahtuu jotain :)

10 maaliskuuta, 2009 16:33  
Blogger Veera kirjoitti...

hehee, oot saanu kuvia! nammm, suklaata! :) hyvää huomista hääpäivää!

10 maaliskuuta, 2009 20:59  
Blogger Veera kirjoitti...

et sä nyt enää kyllä oo yhes koos... uutta tekstiä kehiin hep! :)

16 huhtikuuta, 2009 20:23  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu