horsmikko aaltoilee

Istuttiin eilen siskon kanssa Tammerin (muistoja!) puistossa ja juteltiin elämästä. Kuinka helposti sitä tulee elettyä vain itselle, vaikka maailma samaan aikaan hukkuu apua tarvitseviin. Jos käyn vaikka Venäjällä aktiossa kerran vuodessa, on se yksi viikko vuodesta aika häviävän pieni osa. Loput 51 viikkoa (tai 50 jos aktio kestää kaksi viikkoa..) elän itselleni? Olen saanut niin ylenpalttisesti kaikkea, että välillä on ihan huono omatunto. Mitähän käytännön tapoja olisi alkaa elää enemmän toisia varten? Pienistä päätöksistä se varmaan kaikki lähtee. Jotenkin sitä toivoisi, että tällä kertaa tämä ei jäisi vain pohdinnan tasolle.

Ollaan tehty Timon kanssa hääkuvasivut. Ne löytyy täältä. Ne on vielä kesken, mutta kyllä siellä jo kaikki seremoniakuvat on. Meillä on muuten vieläkin noin 30 kiitoskorttia lähettämättä, häpeällistä. On kyllä todella osoittautunut todeksi se, että häiden jälkeen askarteluinto lopahtaa täydellisesti. Mä en halunnut varmaan ensimmäiseen kuukauteen kuulla sanaakaan hääjärjestelyistä.. Nyt olen kyllä jo saanut hääalbuminkin valmiiksi. Ja naimisissa oleminen on ollut koko ajan kivaa. :)

Näyttää siltä, että Suomi on saanut kesähelteet takaisin, ainakin vähäksi aikaa. Eilen bussissa ikkunapuolella oli oikeasti kuuma. Toivottavasti syksy ei tule vielä pitkään aikaan.

Kesä paistaa,
horsmikko aaltoilee.
Hetki,
älä hievahda.
(-Helena Anhava)