keskiviikkona, syyskuuta 03, 2008

pikku salaisuus mahanahan alla



Enpä ole aikoihin kirjoitellut. Elämässä tapahtuu jännittäviä juttuja: meille muuttaa maaliskuussa uusi perheenjäsen. Terveydenhoitaja sanoi pikkuista kuvatessaan, ettei ole aikoihin nähnyt yhtä vilkasta vauvaa. Mittaaminen oli melkein mahdotonta ja kesti kauan! Taisi äidin aamukahvi vähän vaikuttaa..

Kaikki on uutta ja ihmeellistä. Ensimmäiset housut alkavat jo kiristää, vaikken vielä suostukaan uskomaan, että maha oikeasti näkyisi. Ja nyt vasta tiedän, mitä väsymys todella tarkoittaa!

Muutoin elämä on tasaisen mukavaa. Työharjoittelu loppui viime viikolla, graduntekoon siis. Remonttimme edistyy hiljalleen, ja nyt saamme nauttia ensimmäisestä oman pihan sadosta. Omenia on tullut runsaudenpulaksi asti, samoin kaikenlaisia marjoja on siunaantunut mukavasti. Vein tänään tuoremehuasemalle reilut yhdeksän ämpärillistä omenoita ja sain takaisin 30 litraa niistä puristettua mehua. Ensi viikolla vien lisää. Ostimme arkkupakastimen, kun toinen pakastin alkoi osoittaa uhkaavia täyttymisen merkkejä. Saa nähdä kuinka arkkupakastimen käy ennen kuin talvi ehtii.

Eipä muuta tällä kertaa. Johan tässä on mullistusta kerrakseen..

2 kommenttia:

Blogger Paavo Toivanen kirjoitti...

Onneksi olkoon! Yllätitte :)

12 syyskuuta, 2008 15:38  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

<3

13 syyskuuta, 2008 12:05  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu